Rokotekriittisyys, rokotevastaisuus ja rokottamattomuus ovat puhuttaneet meneillään olevan koronapandemian aikana. Koronarokotteiden tapauksessa on tehty joitain asioita, jotka vähentävät rokotevastaisuutta, mutta valitettavan paljon vieläkin toistetaan vanhoja virheitä, jotka lisäävät epäilyksiä rokotteita kohtaan.
Mitä yhteiskunnan eri osa-alueilla pystyttäisiin tekemään tilanteen parantamiseksi? Ongelma ei ole pelkästään rokottamattomissa, eikä ongelma siten korjaannu yksinkertaisesti lyömällä tutkimusnäytöllä päähän.
Tämä kirjoitus ei ole rokotevastainen tai edes rokotekriittinen, vaikka se nostaa esiin monia yleiseen lääketurvallisuuteen tavalla tai toisella liittyviä asioita. Rokotteet (ml. koronakorotteet) ovat ehdottomasti hyvä asia, ja tämän artikkelin kirjoittaja kehottaa rokottautumaan. Asiallista tietoa rokotteista ja rokottamisesta löytyy esimerkiksi THL:n sivuilta.
Rokottamattomuuteen on monia syitä: ideologiset tai uskonnolliset syyt, pelätään neuloja, pelätään haittavaikutuksia, salaliittoteoriat, käytännön syyt (esim. rokotuspaikka tai aika voi olla epäsopiva), ympäristön paine, tietämättömyys, sosiaalinen tilanne, saamattomuus, sairauksista johtuva välinpitämättömyys, yleinen syrjäytyminen ja asenteet yhteiskuntaa kohtaan.
Rokottamattomat eivät siis ole yhtenäinen joukko, vaikka se joukko usein liitetään salaliittoteorioihin, joihin todellisuudessa uskoo vain pieni osa. Rokottamattomien yleinen niputtaminen salaliittohörhöiksi kertoo enemmän sanojasta kuin rokottamattomista. Jo salaliitto sanana on pahasti vesittynyt, koska sitä käytetään yhteyksissä, joilla ei ole mitään tekemistä salaliittojen kanssa.
Edes haittavaikutuksia pelkäävät eivät ole yhtenäinen joukko. Yksi pelkää haittavaikutuksia yleisesti, yksi pelkää rokotuksen nostavan suvussa esiintyvän sairauden esiin, yksi pelkää haittavaikutuksen olevan pahempi kuin itse sairaus jota vastaan rokotetaan, yksi pelkää rokotteen pahentavan olemassa olevan sairauden oireita jne.
Yksilöllä iso vastuu
Rokotekattavuuden nostamisessa, kuten monessa muussakin asiassa, tyydytään usein hoitamaan oireita. Juurisyihin puuttuminen on vaikeampaa ja vaikutusten näkyminen monesti hitaampaa. Tämä oireiden hoitoon keskittyminen pätee varsinkin terveydenhuollossa, jossa on muutenkin ihan normaalia, että sairautta ei osata parantaa, eikä usein edes hoitaa.
Lääketieteessä on totuttu tekemään asioita tietyllä tavalla, jonka on todettu johtavan väestötasolla riittävän hyvään lopputulokseen. Esimerkiksi lääkärin ei ole perinteisesti tarvinnut olla erityisen hyvä neuvottelija, joka saisi suostuteltua potilaan tälle sopivaksi katsottuun hoitoon.
On riittänyt, että potilaalle ladellaan tutkimuslöydökset, diagnoosi ja hoitosuunnitelma, jonka jälkeen potilas kävelee reseptin kanssa ulos ja (toivottavasti) apteekkiin. Jos potilas ei sitoudu hoitoon, ei tätä katsota lääkärin tai terveydenhuollon ongelmaksi, vaan sen katsotaan olevan potilaan omalla vastuulla.
Jos osa ihmisistä sitoutuu huonosti hoitoon, ei se yleensä ole välitön ongelma muille, eli väestötasolla pidetään hyväksyttävänä, että hoitoon sitoutumisen rima ei ole kovin korkealla. Tällaisesta tehottomuudesta aiheutuvia piilokustannuksia (sekä taloudellisia ja sosiaalisia) on vaikeampi nähdä ja laskea, joten niihin on helppo olla puuttumatta. On helpompi osaoptimoida helposti seurattavia tunnuslukuja.
Ihmiset saavat siis luvan kanssa syrjäytyä lisää, antaa terveysongelmiensa pahentua ja esimerkiksi kuluttaa tarpeettoman paljon terveydenhuollon resursseja.
Monessa yksityisen sektorin liiketoiminnassa tällainen tehottomuus olisi karsittu aikoja sitten pois, koska työntekijällä on yleensä tulosvastuu tavalla tai toisella. Asiantuntijalle ei yleensä riitä, että saa jotenkin puristettua asiantuntemusta itsestään ulos, vaan sen täytyy tulla hyödyllisessä muodossa, joka tuottaa yritykselle oikeaa lisäarvoa. Tämä kritiikki ei nyt kohdistu nimenomaan lääkäriin, vaan terveydenhuoltoon kokonaisuutena.
Rokotekriittisyys on yhteinen asia
Korona on muuttanut yllä kuvattua tilannetta. Nyt yksittäisten ihmisten päätös ottaa (tai olla ottamatta) rokote vaikuttaa merkittävästi myös muihin. Koska laumasuojaa ei tule, ovat aiemmin haaveillut rokotekattavuusprosenttien tuomat ihanat ”uudet normaalit” kuin kangastus hiekka-aavikolla.
Terveydenhuollon kuormitus (ja muun muassa siitä aiheutuvat kulut) ei kiinnostaa normaalia kansalaista kovin paljon, päätellen siitä miten vastahakoisesti ihmiset ovat valmiita vapaaehtoisesti rajoittamaan viruksen leviämistä.
Sen sijaan keskivertosuomalaista kyllä kiinnostaa miten rajoitukset vaikuttavat hänen omaan ja lähipiirinsä elämään: maskipakko, etätyösuositus, kokoontumisrajoitukset jne. Tämä normaalin elämän rajoittaminen on mennyt monilla vahvasti tunteisiin, ja sen turhautumisen purkukohde on ollut rokottamattomat, joiden katsotaan itsekkyydellään aiheuttavan koko ongelman.
Vaikka tuo näkökulma on ymmärrettävä, toisaalta moni rokotettu itse toimii itsekkäästi niin kauan kuin rajoituksilla ei muuhun pakoteta, jonka jälkeen tämä syyttää rokottamattomia itsekkäiksi siksi, että ei voikaan enää jatkaa omaa normaalin itsekästä elämäänsä.
Koronan myötä on ajauduttu tilanteeseen, jossa vanhat tehottomat toimintamallit eivät toimi riittävän hyvin. Koska tilanteeseen ei ole varauduttu, ja ongelmien juurisyitä on vaikea äkkiä korjata, on yritetty jatkaa vanhoilla menetelmillä.
Ne vanhat menetelmät ovat tutkitun tiedon tyrkyttäminen ja rokottautumaan kehottaminen auktoriteettien toimesta. Ne tarjoavat yhteiskunnalle helppoa ratkaisua, eli yhteiskunta voi sanoa, että olemme tarjonneet tarvittavan tiedon ja antaneet kehotukset ja suositukset, joten vastuu on nyt yksilöllä. Jos yksilö ei ota rokotetta, voi syyttää näitä yksilöitä sen sijaan, että yritettäisiin oikeasti puuttua rokottautumattomuuden syihin.
Lukeminen
Lukutaito on kaiken muun opiskelun kulmakivi. Hyvä lukutaito ja sen käyttäminen mahdollistaa sanavaraston kasvamisen, kyvyn sisäistää erilaisia tekstejä, tuo pitkäjänteisyyttä lukea yli 200-merkkiä pitkiä tekstejä, ja mahdollistaa aidon kriittisen ajattelun. Kirjoitustaito on asian toinen puoli, eikä sitä sovi unohtaa.
Jos lukutaito jää mekaaniselle perustasolle, jolla selviää peruskoulusta, antaa se heikot eväät kriittiseen ajatteluun jatkoa ajatellen. Miten henkilön voi odottaa tunnistavan valeuutisia ja löytävän oikeaa tietoa, jos lukutaito ei ole riittävän kehittynyt? Miten henkilö voi itse arvioida tiedon luotettavuutta, jos tämä ei kykene lukemaan kunnolla edes yksinkertaistettuja tiivistelmiä?
Lukeminen on aliarvostettu harrastus nykypäivänä. Joskus tuntuu, että yhtenä hyvän vanhemmuuden vaatimuksena on kuljettaa lapsia aikataulutettuihin ja ohjattuihin harrastuksiin. Jos lukeminen ei menneinä vuosikymmeninä ollut harrastus, josta sai olla ylpeä, on se nyt sitä vielä vähemmän.
Voi olla tietysti vaikea ymmärtää miten kaiken maailman somepersoonat, tubettajat, käärmeöljykauppiaat ja muut voivat saada levitettyä väärää tietoa niin tehokkaasti, mutta se perustuu juuri siihen, että luotetaan tiedonlevittäjään sen sijaan, että arvioitaisiin itse tiedon luotettavuutta. On toisaalta ironista, että myös nykyinen rokotevastaisuuden torjunta perustuu osaltaan sille hataralle perustalle, että kerrotaan kuka (tai mikä taho) välittää luotettavaa tietoa.
Luotettavan tiedon lähteiden listaaminen ja välittäminen on toki veden kaivoon kantamista hyödyllisempää, mutta jos kohdehenkilö ei itse osaa arvioida mikä tai kuka on luotettavan tiedon lähde, tai mikä on luotettavaa tietoa, niin kuinka pitkälle se auttaa pötkimään?
Vankkaan tieteelliseen maailmankuvaan tukeutuvilla henkilöillä itse tieto on tärkeä asia, eikä tietoa kaiuttavat tahot tai henkilöt. Vaikka esimerkiksi Asko Järvinen on vakuuttavan oloinen tietolähde, ei hän ole yhtään parempi kuin se tutkimustieto, mihin hän sanomisensa perustaa.
Tietoturvaan liittyy käsite luottamuksen ketjusta (chain of trust), mutta lääketieteessä tällainen on enemmän teoreettinen haave, koska tietty tutkinto, tehtävännimike tai asema ei takaa henkilön jakavan oikeaa tietoa. Henkilö voi yhdessä asiassa olla luotettava lähde, mutta ei toisessa (koska ei vain tiedä riittävästi), tai voi muuttua jossain vaiheessa epäluotettavan tiedon jakajaksi ihan tahattomasti.
Jotta asia olisi vielä monimutkaisempi, usein oikean ja väärän tiedon maailma koostuu harmaan sävyistä, eikä ole mustavalkoinen. Tutkimus tulee aina enemmän tai vähemmän jälkijunassa, tieto tarkentuu hiljakseen ja tieto itsessään voi olla tulkinnanvaraista jo yksin laatunsa vuoksi.
Laskeminen
Jos lukeminen on tärkein koulussa opittava asia, niin pidän laskemista kakkosena. Kunnollinen laskutaito on perusta sille, että pystyy käsittämään arjen lukuja, vertaamaan hintoja, arvioimaan matka-aikoja jne. Nykypäivänä kännykkä kulkee aina mukana, joten päässälaskutaito ei välttämättä tunnu välttämättömältä asialta. Jos laskutaito kuitenkin on vajavainen, on koko matemaattinen ymmärrys vajavainen, eikä sitä voi korvata ulkoisella laskimella.
Matemaattisten perustaitojen lisäksi tarvitaan ymmärrystä todennäköisyyslaskennan ja tilastomatematiikan perusteista. Nuorella pitäisi olla käytännölliset matematiikan taidot peruskoulun jälkeen. Paino sanalla käytännölliset. Ei riitä, että läpäisee kokeet ymmärtämättä asiaa, ja osaamatta soveltaa asiaa käytännössä.
Jos henkilö on rokotteiden tehon ja turvallisuuden suhteen täysin hänelle syötetyn tiedon varassa, miten tämä voi erottaa luotettavan tiedon ei-niin-luotettavasta? Matemaattisen ajattelutavan omaaminen auttaa tiedon laadun arvioimisessa, eikä siinä tarvitse olla mikään nero.
Tärkeiden asioiden listaan voisi lisätä myös biologian, mutta fysiikka on perusta myös biologialle. Kunnollinen fysiikan perusymmärtämys on oleellista, että voi kyseenalaistaa mitä kummallisimpia väitteitä koskien rokotteita. Perusfysiikan ymmärrys tarvitaan myös sen ymmärtämiseen mistä on tultu, mistä meidät on tehty ja minne ollaan menossa.
Hyssyttely
Koronarokotteisiin liittyy myös hyssyttelyilmiö. Tarkoitus on varmasti hyvä, mutta ei mielestäni toimi paljon paremmin kuin housuihinsa laskeminen pakkasessa.
Media toteuttaa itsesensuuria julkaisemalla vain yleisesti hyväksyttyä linjaa tukevia juttuja. Normaalisti iltapäivälehdet suoltavat lööppejä, missä henkilö on saanut kammottavia haittavaikutuksia tietystä lääkkeestä, mutta koronarokotteiden tapauksessa näitä ei ole. On ollut varovaisia juttuja harmittomista yleisistä haitoista, ja jokunen myös tunnetuista vakavista haitoista.
Sosiaalisessa mediassa ja hakukoneissa suodatetaan rokotekriittistä keskustelua ja sivustoja. Sopii yrittää löytää vaikkapa Googlen hakukoneella sivustoja/keskusteluita, joissa käsitellään koronarokotteiden muita kuin tunnettuja lieviä tai hyvin vakavia haittoja. Koska haittavaikutuksia on raportoitu maailmalla kymmeniä miljoonia, pitäisi kaiken järjen mukaan löytyä iso määrä erilaisia sivustoja (aina asiallisista päättömiin), joissa näitä käsitellään. Ei ole helppoa löytää.
BMJ (British Medical Journal) lähetti avoimen kirjeen Facebookin omistajalle Mark Zuckerbergille, koska Facebookin käyttämä ”faktantarkistusfirma” oli luokitellut BMJ:n (faktoihin perustuvan) Pfizerin koronarokotetutkimuksen ongelmia käsittelevän artikkelin valeuutiseksi. Koronarokotteiden tapauksessa liipasinsormi sensuurin ja valeuutiseksi leimaamisen suhteen on äärimmäisen herkällä. Se koskee kaikkea mikä edes jotenkin kritisoi koronarokotteita tai niiden kehitystä.
Tämä itsesensuuri ja mediasuodatus ohjaa asiallisenkin keskustelun epämääräisiin pimeisiin nurkkiin, joissa rokotekriittisyys ja kaikenlainen ääriajattelu vasta pääseekin kunnolla kukkimaan, eikä salmisten ja somelääkäreiden twiittaukset ynnä muut kannanotot yllä sinne senkään vertaa kuin muualle.
Ajan ja tutkimuksen myötä tieto haittavaikutuksista tarkentuu. Miten se vaikuttaa epäileviin ihmisiin, että keskustelu yksilön kokemista rokotehaitoista on tukahdetettu, ja asiat tulevat julkisuuteen ja keskusteltavaksi vasta joskus myöhemmin, kun piikkejä on annettu jo esimerkiksi puolenkymmentä per henkilö.
Vaikka hyssyttely voi lyhyellä aikavälillä olla tapa pitää rokotekriittisyys ja varsinainen rokotevastaisuus kurissa, uskon hyssyttelystä olevan pitkällä aikavälillä selvää haittaa.
Rokotekriittisyys myös lääketeollisuuden syytä
Ei ole mikään uutinen, että lääkeyhtiöt syyllistyvät vääryyksiin, joskus ihan törkeisiinkin. Vaikka lääkeyhtiö toimisi laillisesti, toimitaan usein harmaalla alueella. Nykyinen lääketurvallisuustoiminta sallii lääkeyhtiöille paljon liikkumavaraa ja mahdollistaa erilaisia puolikepulikonsteja. Esimerkkinä voi mainita passiivisuuden ja muun hidastelun turvallisuusasioissa. Myös haittojen tutkiminen ja raportoiminen tutkimuksissa on usein tahattoman tai tarkoituksellisen puutteellista.
Lääketeollisuus on vuosikymmenien kuluessa hankkinut itselleen ansaitusti maineen, joka ei ole mairitteleva, vaikka toki on paljon hyviä ja hyödyllisiä lääkkeitä. Historian perusteella teollisuus käyttää kaikki mahdolliset keinot. Oikeuskäsittelyistä seuraavat satojen miljoonien sakot tai korvaukset nähdään vain välttämättöminä liiketoiminnan kuluina, jotka katetaan miljardien tuotoilla.
Koronarokotteiden voi kyllä turvallisesti väittää olevan lääketeollisuuden parempia tuotoksia, koska yleisellä tasolla ne toimivat hyvin ja ovat useimmille turvallisia, millä päästään lääkeranking-asteikolla jo hyvin korkealle. Ei ole siis tarkoitus haukkua lääkeyhtiöitä koronarokotteiden tehon/turvallisuuden suhteen, vaan muistuttaa miten yleinen maine on ansaittu.
Yhdysvalloissa sikäläiseltä lääkevalvontaviranomaiselta FDA:lta pyydettiin Pfizerin rokotteen tietoja, joiden perusteella myyntilupa myönnettiin. FDA pyysi lupaa luovuttaa tietoja 500 sivua kuukaudessa, jolloin luovutukseen olisi kulunut 75 vuotta. Tuomari määräsi luovuttamaan 55 000 sivua kuukaudessa.
Hyväuskoisimmankin vakaa usko alkaa vähän säröillä, jos myyntiluvan perusteena olevaa datan luovuttamista vastustetaan viimeiseen asti. Toisin kuin moni käytössä oleva lääke, tämä kyseinen Pfizerin lääke sentään on nykytiedon mukaan selvästi hyödyllinen, mikä tekee tilanteesta vielä erikoisemman.
Rokotevastaisia ei voi liikaa syyttää siitä, että nämä eivät luota lääketeollisuuteen ja lääkevalvontaviranomaisiin, koska epäilyksiin on historian valossa vahvat perusteet. Näiden tahojen läpinäkyvyyden ja toimintatapojen parantaminen olisi yksi hyvä tapa saada rokotekriittisyys pysymään aisoissa, mutta se on vuosikymmenien projekti.
On vaikea uskoa, että selvää muutosta parempaan olisi näköpiirissä, mutta positiivisilla muutoksilla olisi mahdollista rakentaa vahvempi perusta myös kuluttajien luottamukselle.
Turvaverkosta ohi
Julkisessa keskustelussa puhutaan rokotteiden haittavaikutusten pelkäämisestä, mutta onko kyse aina juuri siitä? Onko itse haittavaikutus se ongelma, vai se mitä haittavaikutuksesta voi seurata? Rokotteiden haittavaikutukset (muut kuin yleiset lievät ja harvinaiset vakavat) ovat jonkinlainen tabu.
Entä jos menettää työkyvyn vaikkapa rokotteesta aiheutuvan pitkäaikaisen ja vaikean väsymyksen takia? Vakuutuslaitokset (kuten Kela) tunnetusti eivät myönnä työkyvyttömyyteen liittyviä etuuksia ilman sairautta, joka aiheuttaa vaikeilla todennettavissa olevilla sairauslöydöksillään työkyvyttömyyden. Sama ongelma pätee myös lääkevahinkovakuutukseen.
Edes ns. long covidiin liittyvien oireiden takia ei ole myönnetty työkyvyttömyyseläkettä (sisältäen määräaikaiset kuntoutustuet), kuten eläkeyhtiö Varman ylilääkäri Ylen jutussa toteaa. Enimmäkseen hakemukset on siis hylätty, ellei oireille ole löydetty selittävää sairauslöydöstä.
Jos suomalainen työkyvyttömyyteen liittyvä etuusjärjestelmä ei jättäisi osaa työkyvyttömistä oman onnensa nojaan, olisi helpompi uskaltaa ottaa työkykyyn liittyviä riskejä. No, on tietysti yleisellä tasolla hyvin paljon isompi riski menettää työkyky itse koronataudin kuin rokotteen takia, mutta riskilaskenta ei nyt vaan ole kaikkien vahvuusalue, joten siksikin yhteiskunnan turvaverkon pitäisi edes vaikuttaa kestävältä ja kyllin isolta.
Nykyiset turvaverkot (sairauspäiväraha, työkyvyttömyyseläke ja lääkevahinkovakuutus) myöntävät etuuden tai korvauksen vakuuttajan kannalta varman päälle: ilman todisteita ei varsinkaan pidempiaikaista etuutta heru. Se jättää automaattisesti ulkopuolelle ison joukon niitä, jotka eivät pysty todistamaan työkyvyttömyyttään.
Toisaalta osa suomalaisista uskoo onnellisen naiivisti yhteiskunnan huolehtivan kaikista työkykynsä menettäneistä, eikä onnekseen edes osaa murehtia miten systeemi todellisuudessa toimii, kunnes rosvosektori osuu omalle kohdalle. Tätä työkyvyttömyysaihetta käsittelin aiemmin artikkelissa Vakuutuslääkäri ja puuttuvan sairauslöydöksen metsästys.
Kommunikaatio-ongelma
Kun seuraa väittelyä koronarokotteiden turvallisuudesta, tulee väistämättä mieleen, että osapuolet eivät useinkaan tahallaan tai tahattomasti ymmärrä toisiaan. On tavallista, että joku on huolissaan rokotehaitoista ja siitä, että niistä ei voi avoimesti puhua. Sitten joku lääkäri vastaa siihen, että rokotteiden vakavat haitat ovat kyllä jo tiedossa ja niistä on avoimesti kerrottu.
Pidän huolestuttavana tapaa, miten moni terveydenhuollon ammattilainen kommunikoi rokotehaittatietoa. Vaikka on totta, että yleisten haittojen lisäksi harvinaiset vaaralliset haitat ovat hyvin tiedossa ja niihin on reagoitu asianmukaisesti, eivät koronarokotteiden kaikki haitat ole tiedossa.
Tiedossa ovat ne vakavat haitat, joihin lääketurvallisuussuurennuslasin polttopiste on kohdistettu korkealla prioriteetilla. Sitten niiden syy-yhteys on selvitetty erikseen tutkimalla. Nämä haitat siis voivat aiheuttaa vakavia elinvaurioita. Kymmenien miljoonien haittavaikutusraporttien vuori on vielä perkaamatta erilaisten ei-vakavien harvinaisempien haittojen osalta. Silmien sulkeminen valtavalta epäiltyjen haittojen massalta vain lisää epäluuloja, kun rokotekriittisyys otetaan huomioon.
Koska sairauden vakavuus ei lääketieteessä yleisesti suoraan linkity toimintakyvyn heikkenemään, voi myös ei-vakava sairaus viedä pitkäaikaiseksi vuodepotilaaksi. Lohduttaako esimerkiksi ME/CFS-potilasta se, että hänen sairautensa ei ole elimellisesti pahanlaatuinen, kun sitä ei osata parantaa tai edes tehokkaasti hoitaa (toisin kuin monia pahanlaatuisia sairauksia osataan)? Tätä pohdin jo aiemmassa kirjoituksessani koskien toiminnallisia häiriöitä.
Nykyisessä tilanteessa terveydenhuollon ammattilainen ei voi teeskennellä, ettei ole muita kuin tunnettuja haittoja. Niin epämukavaa kuin epävarmuus ja harmaa alue onkin, menee vuosia ennen kuin vaarattomammat harvinaiset haitat hiljakseen selkiytyvät.
On realismia, että merkittävä osa todellisista lievemmistä haitoista ei varmistu ikinä, koska ei yksinkertaisesti ole tutkimusresursseja ja kiinnostusta jokaisen signaalin tutkimiseen. Toisaalta vaarattomampien haittasignaalien syy-yhteyden tutkiminen ei edes ole kovin tärkeää, jos haitta on vain lievä ja ohimenevä.
Oikeasti asia pitäisi siis ilmaista jotenkin näin: ”Koronarokotteiden vaaralliset haitat ovat harvinaisia ja ne ovat hyvin tiedossa. Vaarattomampia, mutta silti potentiaalisesti toimintakykyä alentavia epäiltyjä haittoja on vielä paljon tutkimatta, mutta kaikki haittavaikutukset otetaan terveydenhuollossa vakavasti”.
Rokotekriittisyys ja seuraava pandemia
Koska rokottamattomat eivät ole yhtenäinen joukko, ei heitä pitäisi kohdella sellaisena. Varsinkin sosiaalisessa mediassa näkee paljon ivallisen humoristisia hassuttelukuvia ja kommentteja rokotevastaisen stereotyypeistä, mutta moniko kääntyy rokotemyönteiseksi haukkumalla ja ivaamalla?
Onko rokotekriittisyys mahdollista kitkeä tunkemalla oikeaa tietoa kurkusta alas? Rokottautumisen suosittelu, kehottaminen, painostaminen ja pakottaminen ovat tutkitun tiedon jakamisen ohella helppoja tapoja yrittää nostaa rokotusastetta.
Jos syvemmällä oleviin syihin ei kuitenkaan puututa ja toimintatapoja muuteta, voi rokotekriittisyys lopulta vain lisääntyä. Se taas kostautuu seuraavan pandemian tullessa, tai vielä nykyisen pandemian aikana.